empty imageempty imageempty image
Tilaa kalastajien ja ahvenanmaalaisten raha Suomen Rahapajan tehtaanmyymälästä netissä.

Saarimaakunnan ja kalastajien raha. Maakuntarahasarja huipentui joulukuun alussa, kun Ahvenanmaan maakuntaraha päätti upean sarjan. Ahvenanmaalaisten raha on kalastajien mieleen, sillä maakuntaraha kuvaa kalaverkkojen kutomista.

Ahvenanmaan raha kertoo pienestä saarimaakunnasta, jonka mosaiikkimainen luonto hurmaa kävijänsä. Saarimaakunta sijaitsee Ahvenanmeren itäpuolella ja Selkämeren eteläpuolella. Ahvenanmaan itäpuolella on Turun saaristo Varsinais-Suomessa. Maakuntaan kuuluu yli 6.700 saarta ja luotoa, joista 6.400 on pinta-alaltaan yli 3000 m2.

Nykyään Ahvenanmaa on itsehallinnollinen Suomen maakunta ja suosittu matkakohde etenkin kesällä, jolloin saarimaakunta on kauneimmillaan. Ahvenanmaan tunnusrahan arvopuoli tallentaa maakunnan historiallisen vaakunan.

Kalastajakansa

Kalastus on ollut ahvenanmaalaisille tärkeä elinkeino kautta aikojen. Ahvenanmaan maakuntaraha muistuttaa kalastuksen merkityksestä ahvenanmaalaisille, sillä rahan tunnuspuoli kuvaa kalaverkkoa ja sen kutomiseen käytettävää puikkoa.

Kalaverkot kudottiin kotona talvitöinä, usein käsin kehrätystä yksisäikeisestä pellavalangasta.

Verkot olivat jo varhain kolme metriä korkeita ja niistä tehtiin vähitellen yhä suurempia, etenkin kun myrskyissä pitävä rauta-ankkuri syrjäytti kiviankkurin.

Lue Maakuntarahasarjasta lisää tästä.

Ahvenanmaan maakuntaraha, proof

19.90 €

+ postikulut

Tekniset tiedot

Nimellisarvo 5 €
Metalli Alumiinipronssi (CuAlNi) ja kuparinikkeli (CuNi)
Halkaisija 27,25 mm
Paino 9,8 g
Lyöntimäärä 20 000 (proof), 100 000 (unc)
Laatu Proof, unc
Suunnittelija Nora Tapper
Vuosileima 2011
Julkaisupäivä 1.12.2011

Asiasanat

Lehdistökuvat

kuva: tyhjä apukuva
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image