empty imageempty imageempty image

Savolaisten ja maanviljelijöiden oma juhlaeuro. Osta kaunis muisto Savon maakunnasta itsellesi tai lahjaksi!

Savolaiset tiedetään Suomessa lupsakkana väkenä, jonka tunnistaa heille ominaisesta Suomen kielen murteesta ja huumorista. Savolaisten oma maakuntaraha kuvaa kaskiviljelyä, jolla maakunnassa hankittiin toimeentulo uuden ajan alussa.

Kaunis, puhdas Savo

Savolaisissa maisemissa on kulkenut ihmisiä mannerjään sulamisesta alkaen. Savon maakunnassa säilyneet kivikautiset kalliomaalaukset muistuttavat entisajoista.

Nykyään maakunnassa asuu ainakin 400 000 ihmistä. Alueelle on muotoutunut ajansaatossa tyypillinen Suomen kielen murre, joka erottaa savolaiset muiden maakuntien väestä. Savon maakunnan luonto edustaa Suomen puhtainta ja kauneinta järviseutua.

Maanviljelijän raha

Uuden ajan alussa 1500-luvulla koko Savon maanviljely perustui kaskiviljelyyn. Kaskiviljelyssä poltettiin puuta, millä saatiin rukiin kasvattamiseen lannoitusta. Kaskeamalla voitiin myös hävittää viljelylle haitalliset rikkaruohot.

Talolliset viljelivät kaskea yhteistyössä, monen perheen muodostamissa ryhmissä.

Tilaa Savon maakuntaraha myös kiillottamattomana 10 kpl rahapussissa!
Lue lisää ja osta.

Lue maakuntarahoista lisää tästä.

Savon maakuntaraha, proof

19.90 €

+ postikulut

Tekniset tiedot

Nimellisarvo 5 €
Metalli Alumiinipronssi (CuAlNi) ja kuparinikkeli (CuNi)
Halkaisija 27,25 mm
Paino 9,8 g
Lyöntimäärä 20 000 (proof), 100 000 (unc)
Laatu Proof, unc
Suunnittelija Nora Tapper
Vuosileima 2011
Julkaisupäivä 28.3.2011

Asiasanat

Lehdistökuvat

kuva: tyhjä apukuva
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image