”Suomalainen raha 150 vuotta” -kilpailukutsu
Juhlarahalautakunta kutsuu Suomen Taiteilijaseura ry:n, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry:n ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n jäsenet sekä muut Suomessa asuvat taiteilijat osallistumaan juhlarahan suunnittelukilpailuun aiheesta ”Suomalainen raha 150 vuotta”.
Suomalainen raha 150 vuotta
Kun Suomi oli liitetty Venäjän keisarikuntaan, lailliseksi maksuvälineeksi julistettiin joulukuussa 1809 hopearupla. Aluksi kierrossa oli kuitenkin etupäässä arvoltaan epävakaata paperirahaa, ja ruplien ohella käytettiin edelleen yleisesti myös Ruotsin riikintaalereita. Paluu hopeakantaan 1840 vakautti rahaolot, mutta tämä tilanne kesti vain viisitoista vuotta, sillä Krimin sodan aikana Venäjä ja sen järjestelmään sidottu Suomi joutui luopumaan metallikannasta. Paperirahan arvo metallirahaan verrattuna alkoi jälleen laskea, ja tämä haittasi Suomen talouselämää.
Joulukuussa 1859 senaatti anoi keisarilta, että venäläistä paperirahaa saisi käyttää Suomessa sen todellisen, hopearuplaa alemman arvon mukaan. Tähän ei Pietarissa voitu suostua, mutta kun senaatti oli kiinnittänyt huomiota myös siihen, että rupla yleensäkin oli kovin suuri rahayksikkö Suomen kaltaiselle köyhälle maalle, Suomelle myönnettiin oma yksikkö, joka vastasi ruplan neljäsosaa. Täysistunnossaan 10. maaliskuuta 1860 senaatti päätti esittää, että sen nimeksi tulee markka ja se jakautuu sataan penniin. Keisari Aleksanteri II vahvisti manifestilla uuden rahayksikön 4. huhtikuuta 1860.
Huhtikuussa 1860 senaatti velvoitettiin tekemään yksityiskohtainen suunnitelma metalli- ja paperirahan liikkeeseen laskemisesta ja rahapajan perustamisesta. Ensimmäiset paperimarkat tulivat käyttöön jo samana kesänä. Rahapaja rakennettiin Helsingin Katajanokalle. Se pääsi aloittamaan toimintansa elokuussa 1864, ja ensimmäiset hopeamarkat lyötiin siellä 15. lokakuuta 1864. Marraskuussa 1865 markan arvo saatiin sidotuksi hopeaan. Venäjällä hanke hopeakantaan palaamisesta raukesi, ja seurauksena oli maiden rahajärjestelmien tahaton irrottautuminen toisistaan. Eron sinetöi siirtyminen kultakantaan, mikä Suomessa tapahtui 1878 mutta Venäjällä vasta 1897. Kultakannan ollessa voimassa 1878–1914 Suomen markalla oli sama arvo kuin Ranskan frangilla ja muilla Latinalaisen rahaunionin valuutoilla.
Toukokuun 27. päivänä 1918 annettiin uusi rahalaki ja asetus metallirahan ulkomuodon muuttamisesta. Rahojen etusivulla leijonavaakuna korvasi Venäjän kaksoiskotkan ja takasivun arvomerkinnän ympärillä tammenlehvät vaihtuivat Suomen elinkeinoelämää kuvaaviin viljantähkiin ja havupuunoksiin.
Vuoden 1963 alussa voimaan tullut rahauudistus toi käyttöön uuden markan, joka vastasi 100 vanhaa markkaa. Uudet metallirahat ja setelit olivat nimellisarvoa lukuun ottamatta lähes samanlaisia kuin entiset. Vuonna 1972 sarjaan lisättiin viiden markan kolikko, jossa oli eräs sangen epäperinteinen piirre: vaakunan puuttuminen. Tähän asti oli kaikissa itsenäisyyden ajan rahoissa muutamia pikkurahoja lukuun ottamatta ollut Suomen leijona, mutta nyt Suomea symboloi jäänmurtaja. Vuosina 1990 ja 1993 käyttöön tulivat uudet, entisiä pienempikokoiset luontoaiheiset rahat. Sarjaan kuulunut 10 markkaa oli Suomen ensimmäinen kaksimetallinen raha: siinä oli reuna kuparinikkeliä ja keskiosa alumiinipronssia.
Kun Suomessa vuoden 1999 alusta otettiin tilivaluuttana käyttöön Euroopan unionin yhteisvaluutta euro, markka lakkasi olemasta itsenäinen valuutta. Ensimmäiset euromääräiset rahat laskettiin liikkeeseen vuoden 2002 alussa ja markkamääräisten rahojen käyttö päättyi 28.2.2002. Vaikka Suomella ei enää ole omaa rahayksikköä, leijona esiintyy edelleen metallirahoissamme, jotka nyt ovat käypiä suuressa osassa Eurooppaa.
Erikoistutkija Tuukka Talvio
Kansallismuseo, Rahakammio
