Suomalainen raha
Suomi sai oman rahayksikön, markan, tsaari Aleksanteri II:n armollisella manifestilla 4.4.1860. Rahayksikön nimeä perusteltiin muun muassa siten, että se on vanhin Suomessa tunnettu rahaa merkitsevä sana, alkuaan keskiaikaisen painoyksikön nimitys.
1860 Keisarin manifesti
Keisari Aleksanteri II:n manifesti 4.4.1860, jolla vahvistettiin markka Suomen rahayksiköksi.
Joulukuussa 1859 Suomen senaatti anoi keisarilta lupaa omaan rahayksikköön todeten ruplan olevan liian suuri rahayksikkö Suomen kaltaiselle köyhälle maalle. Pienemmän rahayksikön hyödyllisyys ymmärrettiin Pietarissakin ja senaatti sai tehtäväksi asian tarkemman selvittämisen. Senaatin täysistunnossa 10. maaliskuuta 1860 tehtiin päätös, että rahayksiköksi ehdotetaan markkaa, joka olisi neljännesruplan arvoinen ja jakautuisi sataan penniin. Ehdotuksen perusteella keisari Aleksanteri II vahvisti uuden rahayksikön 4. huhtikuuta 1860.
1864 Rahanlyönti alkaa rahapajalla
Hopeamarkka vuodelta 1864.
Ensimmäiset hopeamarkat lyötiin rahapajalla 15.10.1864. Suomalaista metallirahaa vaihdettiin ensimmäistä kertaa yleisölle marraskuussa 1865, mikä aiheutti valtavan tungoksen Suomen Pankin pääkonttorin edustalle. Aluksi saatavilla oli vain kuparirahaa sekä hopeasta valmistettuja 25- ja 50-pennisiä. Täysipitoista hopearahaa, eli markkoja ja kaksimarkkasia laskettiin liikkeeseen vasta 1.3.1866.
1865 Suomi hopeakantaan
J.V. Snellmanin sitkeiden neuvottelujen tuloksena saatiin 8. marraskuuta 1865 annettu manifesti, jonka mukaan Suomen lailliset rahat tulivat tästä lähtien olemaan hopeamarkka ja hopearupla. Suomen Pankin setelit pysyivät käytössä tämän jälkeenkin, mutta niiden arvo perustui nyt pankin sitoumukseen vaihtaa ne tarvittaessa hopeaan. Venäjän paperiruplia Suomen Pankin ei tarvinnut lunastaa. Venäjällä hanke hopeakantaan palaamisesta raukesi, joten seurauksena oli maiden rahajärjestelmien tahaton irrottautuminen toisistaan. Seuraavan puolen vuosisadan aikana muodostunut rahajärjestelmän itsenäisyys tuli olemaan yksi koko taloudellisen autonomian keskeisistä kulmakivistä.
1878 Kultakanta
Kultainen 20-markkainen vuodelta 1878.
Englanti oli siirtynyt ensimmäisenä maana kultakantaan jo vuonna 1817. Useimmat muut maat olivat vielä hopeakannassa, mutta siirtyivät 1870-luvulla kultakantaan. Suomen taloudellisen kehityksen turvaaminen edellytti kultakantaan siirtymistä, ja tähän saatiinkin keisarin suostumus. Suomi siirtyi kultakantaan vuoden 1878 alusta alkaen, mikä merkitsi Suomen rahajärjestelmän lopullista itsenäistymistä. Venäjä siirtyi kultakantaan vasta vuonna 1897. Metallikantajärjestelmän ansiosta Suomen oli vaivatonta operoida kansainvälisillä pääomamarkkinoilla.
1918 Itsenäisen Suomen rahat
Viiden pennin raha vuodelta 1918.
Itsenäistyneen Suomen rahojen etusivulla leijonavaakuna korvasi Venäjän kaksoiskotkan ja takasivun arvomerkinnän ympärillä tammenlehvät vaihtuivat Suomen elinkeinoelämää kuvaaviin viljantähkiin ja havupuunoksiin.
1963 Rahauudistus
Markan raha vuodelta 1964.
Vuoden 1963 rahauudistuksessa markka korvattiin uudella markalla, joka oli arvoltaan 100 vanhaa markkaa. Pitkään sen jälkeenkin uudesta markasta käytettiin selventävää nimitystä nykymarkka, entinen markka oli vanha markka.
Viiden markan raha vuodelta 1972.
2002 Markasta euroon
Suomalainen eurokolikko vuodelta 2005.
1. tammikuuta 1999 Suomen markka liittyi Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon ja lakkasi siten käytännössä olemasta itsenäisenä valuuttana. Yksi euro vastasi 5,94573 markkaa. Vuoden 2002 alussa laskettiin liikkeelle ensimmäiset euromääräiset kolikot ja setelit. Yhteiskäyttö markkojen kanssa kesti kaksi kuukautta ja markkamääräisten rahojen käyttö päättyi 28.2.2002.
–
Jatka lukemista Suomen euroista.
