empty imageempty imageempty image
Lehdistötiedote 6.2.2009

Fredrik Paciuksen syntymää kunnioitetaan juhlarahalla

Fredrik Paciuksen syntymää kunnioitetaan juhlarahalla

Berliinin kansainvälisillä rahamessuilla 6.2.2009 julkistetaan hopeinen juhlaraha Fredrik Paciuksen muistoksi. Säveltäjän syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta.

Suomen kansallislaulun säveltäjänä tunnettu saksalaissyntyinen Fredrik Pacius sävelsi myös ensimmäisen suomalaisen oopperan ”Kaarle-kuninkaan metsästys”, jonka ensiesitys ylsi yhdeksi autonomian ajan merkittävimmistä kulttuuritapahtumista ja aloitti suomalaisen oopperan menestystarinan.

Berliinin kansainvälisillä rahamessuilla julkaistavan juhlarahan suunnittelusta järjestetyn suunnittelukilpailun voitti kuvanveistäjä Pertti Mäkinen ehdotuksella ”Kuulla ja kokea”, jossa symbolisesti siirretään esirippu Suomen uinuvan musiikkielämän yltä. Juhlarahan nimellisarvo on 10 euroa, sen halkaisija on 38,6 mm, paino 25,5 g ja hopeapitoisuus 92,5 prosenttia. Rahan enimmäislyöntimäärä on enintään 35 000 kpl, josta 28 000 lyödään proof-laatuisena eli erikoiskiillotettuna ja 7 000 bu-laatuisena eli leimakiiltoisena.

”Suomalaisen oopperan merkitys on meille kaksitahoinen – se on osaltaan rakentanut suomalaista identiteettiä ja samalla yhdistänyt meidät suomalaiset osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä. Suomalainen ooppera on menestystarina, joka osaltaan edistää maamme tunnettuutta luovana huippuosaajana maailmalla. Juhlaraha muistuttaa musiikin ystäviä, maamme ihailijoita sekä matkailijoita ja keräilijöitä Fredrik Paciuksen työn uraauurtavasta merkityksestä nykyhetkelle”, sanoo Rahapajan toimitusjohtaja Maarit Aarni-Sirviö.

Fredrik Paciuksen juhlarahan voi tilata Rahapajan virallisilta jälleenmyyjiltä. Suomessa rahan voi tilata Rahapaja Monetasta puhelimitse numerosta 010 80 80 40 tai internetin kautta www.rahapajamoneta.fi. Juhlarahaa myyvät myös mm. Suomen Postin myymälät sekä useat hyvinvarustetut rahaliikkeet.

Lisätietoja:
Henna Karjalainen
viestintäpäällikkö
Rahapaja Oy
puh +358 50 575 9197
sposti henna.karjalainen@mint.fi

kuva: tyhjä apukuva
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image