![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot
Euromaiden yhteinen erikoisraha
Hyvää syntymäpäivää, euro!Vuosikymmen on vierähtänyt vinhaan, ja euro täyttää pyöreitä vuonna 2012. Juhlan kunniaksi erikoiskakkosfaneja hemmotellaan, sillä kaikki euromaat laskevat alkuvuodesta 2012 liikkeelle yhteisen kahden euron erikoisrahan. Erikoiseuro muistuttaa euron merkityksen kasvamisesta ihmisten elämässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erikoiseurossa kuvattu laiva kuvaa euron merkitystä kaupankäynnille ja tehdas viittaa euron osaan teollisuudessa. Erikoiskakkosessa esitetyt tuulivoimakeskukset muistuttavat katselijaa puolestaan euron osasta energiantuotannossa. 90 miljoonaa syntymäpäiväkolikkoa Erikoiskolikoita lasketaan liikkeeseen yhteensä noin 90 miljoonaa kappaletta. Kolikon yhteisen puolen ilmeestä päätti yleisö, joka äänesti suunnittelukilpailun voittajan esiraadin valitseman viiden parhaan työn joukosta. Kaiken kaikkiaan Euroopan komission verkkosivuilla olleessa kisassa äänensä antoi miltei 35 000 euroalueen asukasta. Voittanut työ keräsi kaikista saapuneista äänistä 34 prosenttia. Kolikon on suunnitellut itävaltalainen Helmut Andexlinger. Lisätietoja:
Henna Karjalainen Suomen Rahapaja Oy on euroalueen vahvin rahapaja, joka omistaa sataprosenttisesti Saxonia Eurocoin GmbH:n Saksassa ja puolet Det Norske Myntverketistä Norjassa. Suomen Rahapaja suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja ja rahasarjoja. Vuonna 2011 Suomen Rahapaja julkistaa kuusi uutta juhlarahaa ja seitsemän maakuntarahaa. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2011 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|