![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot
Juhlarahalautakunta tiedottaa
Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan suunnittelukilpailun voitti Reijo Paavilaisen kilpailutyö ”Pirta”
Pelimanni ja kansanmusiikin säveltäjä Konsta Jylhän syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan 10 euron hopeinen juhlaraha. Juhlarahalautakunta järjesti valtiovarainministeriön valtuuttamana juhlarahan suunnittelusta avoimen kilpailun, johon saapui määräaikaan mennessä 10 ehdotusta. Kilpailun voitti kuvanveistäjä Reijo Paavilainen ehdotuksellaan ”Pirta”. Palkintolautakuntaa miellytti erityisesti taiteilijan erilainen lähestymistapa aiheeseen. Paavilaisen työ todettiin optisesti kiinnostavaksi, ehjäksi kokonaisuudeksi, jossa Konsta Jylhän ilme on saatu erinomaisesti esille. Reijo Paavilaisen mielestä aihe oli mielenkiintoinen ja sitä oli helppo lähteä työstämään. Pirta on käsityöhön liittyvä sana, mutta taiteilija liittää sen tässä työssä musiikin kulkuun ja sen punoutumiseen. Tunnuspuolella on kuvattuna pelkistetty Konsta Jylhän muotokuva ja arvopuolella on viulun kannen aukot. ”Konsta Jylhä oli vaatimaton henkilö, joka ei tuonut itseään julki. Tästä syystä halusin myös kilpailutyöstä henkivän tietynlaisen yksinkertaisen vaatimattomuuden, enkä halunnut siihen liikaa elementtejä”, kertoo taiteilija Paavilainen. Suunnittelukilpailun toisen palkinnon sai Tapio Kettunen ehdotuksellaan ”Värähtelevät kielet, väräjävät sielut” ja kolmas palkinto myönnettiin Pertti Mäkisen kilpailutyölle ”Rakastunut viulu”. Tunnustuspalkinnon saivat Reijo Paavilainen ehdotuksellaan ”Kai soittaa saan” ja Tero Lounas ehdotuksellaan ”Sävelistä soitto”. Konsta Jylhä ja kansanmusiikki –juhlarahan palkintolautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana vanhempi budjettisihteeri Marja Kirppu valtiovarainministeriöstä sekä asiantuntijajäseninä Suomen Rahapaja Oy:n toimitusjohtaja Paul Gustafsson, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston varajohtaja Juhani Näreharju, metalliseppä Matti Mattsson, kuvanveistäjä Anne Meskanen ja arkkitehti Johanna Raukko. Vienti- ja markkinointiassistentti Sinikka Ravander Suomen Rahapaja Oy:stä toimi sihteerinä. Kilpailuehdotukset ovat nähtävillä Taideteollisessa korkeakoulussa 7. – 11.6.2010 (Hämeentie 135 C, Helsinki). Lisätietoja:
Juhlarahalautakuntaan, juhlarahojen suunnitteluun jne. liittyvissä asioissa:
Juhlarahan myyntiin, lyöntimääriin ja teknisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä:
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|