![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot
Ensimmäinen juhlaraha kansanmusiikin kunniaksi
Konsta Jylhä -juhlaraha julkistettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlillaKonsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlaraha julkistettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, jossa säveltäjämestarin 100-vuotisjuhla on monin tavoin esillä. Poikkeuksellisesti Suomen Rahapaja laski liikkeelle kansanmusiikin ystävien iloksi 2000 kpl:n erän himmeäkiiltoista (BU) juhlarahaa Kaustisella. Lisäksi yhtiön toimitusjohtaja Paul Gustafsson luovuttaa maakuntaneuvos Viljo S. Määttälälle ja kapellimestari Juha Kankaalle peilikiiltoiset (proof) juhlarahat Kansansoittajien kuningas -konsertin päätteeksi. ”Suomen Rahapaja on aikaisemmin lyönyt musiikkiin liittyviä juhlarahoja Jean Sibeliuksen (1999), Aino Ackteen (2001) ja Fredrik Paciuksen (2009) kunniaksi. On tärkeää, että nyt meillä on juhlaraha myös Konsta Jylhän ja kansanmusiikin kunniaksi”, sanoo toimitusjohtaja Paul Gustafsson ja jatkaa, ”kansanmusiikki on muistin varassa säilynyttä musiikkia ja tässä mielessä kansamusiikilla on yhtymäkohdat kalevalaiseen lauluperinteeseen. Kansanmusiikin elinvoimaisuus on osoitus tavallaan myös kalevalaisen lauluperinteen voimasta. Suomen Rahapajan juhlarahat lyödään aina merkittävän tapahtuman tai henkilön kunniaksi” Kalevalan kunniaksi Suomen Rahapaja löi juhlarahan vuonna 1985. Loput Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahat tulevat myyntiin 10.8.2010 Suomen Rahapajan verkkokauppaan ja jälleenmyyjille. Peilikiiltoisen (proof) juhlarahan lyöntimäärä on 10 000 kpl. Kansanmusiikkijuhlien jälkeen himmeäkiiltoista (BU) juhlarahaa on jäljellä vielä 3 000 kpl. Juhlarahan on suunnitellut Reijo Paavilainen. Sen nimellisarvo on 10 euroa ja halkaisijaltaan se on 38,6 mm ja painoa rahalla on 25,5g. Lisätietoja ja materiaalipyynnöt:
Suomen Rahapaja Oy Suomen Rahapaja Oy on Pohjoismaiden ja Baltian johtava rahapaja. Suomen Rahapaja omistaa Ruotsin rahapajan (AB Myntverket) ja 50 prosenttia Norjan rahapajasta (Det Norske Myntverket AS).Se suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Yhtiössä on kaksi liiketoimintayksikköä: Käyttörahat ja Keräilytuotteet. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja, rahasarjoja, mitaleja, kunniamerkkejä ja koruja. Konsernissa on noin 133 työntekijää ja vientiä on lähes 40 maahan. Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 150 vuotta, kun yhtiö perustettiin keisari Aleksanteri II:n päätöksellä. Juhlavuoden aikana Suomen Rahapaja julkistaa viisi uutta juhlarahaa, on avannut verkkokaupan ja lokakuussa suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen Heurekassa avautuvassa näyttelyssä. Lisää tietoa juhlavuoden tapahtumista löytyy sivustoltamme osoitteesta www.suomenrahapaja.fi
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|