![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot
Lehdistötiedote 19.8.2009
Rauha ja turvallisuus -juhlarahan ensilyöjänä Martti Ahtisaari. Uusi ”Eettiset juhlarahat” -sarja alkaa
Rahapajalla julkistettiin tänään Rauha ja turvallisuus -juhlaraha. Julkistamistilaisuudessa rahan ensilyönnin suoritti presidentti Martti Ahtisaari. Juhlaraha on ensimmäinen uudessa ”Eettiset juhlarahat” -sarjassa. Suomessa ei myöskään ole aikaisemmin julkistettu nimellisarvoltaan 20 euron suuruista hopeista juhlarahaa. Uudessa ”Eettiset juhlarahat” -sarjassa julkaistavat juhlarahat liittyvät teemaltaan ajankohtaiseen asiaan tai ilmiöön. Juhlarahan aiheen päättää valtiovarainministeriön alainen Juhlarahalautakunta. Rauha ja turvallisuus -juhlarahan on suunnitellut kuvanveistäjä Tapio Kettunen, jonka ehdotus valittiin voittajaksi avoimen suunnittelukilpailun pohjalta. Kilpailuun osallistui ennätykselliset 72 työtä. Presidentti Ahtisaaren allekirjoittamaan juhlarahan aitoustodistukseen on lainattu Ahtisaaren Oslon Nobel-palkintoseremonian puheen tärkeintä viestiä: Rauha on tahdon asia. Eduskunnan täysistunnossa pitämässään puheessa Ahtisaari määritteli seuraavasti: ”Rauha on kuitenkin paljon enemmän kuin yhteiskunnallinen järjestys tai sodan puuttuminen. Rauha on levottomuuksien keskellä elävien ihmisten toinen kotimaa, josta voi saada voimaa. Se on mielentila, jossa ihminen voi vapautua toivottomuudesta. Rauha yltää jokaisen ihmisen sisimpään.” ”Rauha ja turvallisuus on aina ajankohtainen teema, jolla on hyvä aloittaa uusi juhlarahasarja”, sanoo Rahapajan toimitusjohtaja Maarit Aarni-Sirviö ja jatkaa, ”olemme iloisia, että maailmalla vaikeiden rauhanprosessien vetäjänä tunnettu presidentti Ahtisaari antaa arvovaltaansa tälle aiheeltaan tärkeälle ensilyönnille. Yhtiömme Norjan yksiköllä oli kunnia valmistaa Nobelin rauhan palkinto ja siihen liittyvät mitalit.” Hopeisen juhlarahan nimellisarvo on 20 euroa. Sen halkaisija on 38,61 mm, paino 33,62 g ja maksimilyöntimäärä on 15 000 kpl. Rauha ja turvallisuus -juhlarahan voi tilata Rahapajan virallisilta jälleenmyyjiltä. Suomessa rahan voi tilata Rahapaja Monetasta puhelimitse numerosta 010 80 80 40 tai internetin kautta www.rahapajamoneta.fi. Juhlarahaa myyvät myös mm. Suomen Postin myymälät sekä useat hyvinvarustetut rahaliikkeet.
Lisätietoja ja kuvapyynnöt: Rahapaja on Pohjoismaiden ja Baltian alueella toimialansa johtava yritys. Rahapaja-konsernin toiminta jakautuu käyttörahojen, keräily- sekä palkitsemistuotteiden tuotantoon, myyntiin ja markkinointiin. Rahapaja-konsernin liikevaihto oli 96 miljoonaa euroa vuonna 2008. Konsernissa on noin 250 työntekijää ja vientiä on lähes 40 maahan. Lisätietoa osoitteesta http://www.mint.fi
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|