empty imageempty imageempty image
Suomen Rahapajan tilinpäätöstiedote 29.4.2010

Suomen Rahapaja Oy:n tuloskehitys selvästi positiivinen

Vuosi 2009 oli Suomen Rahapajalle muutoksen vuosi. Muutos on yhtiön oma valinta hakea kasvua sekä uutta ja dynaamisempaa suuntaa ja tapaa toimia. Vuoden aikana käyttöönotettu uusi toiminnanohjausjärjestelmä tukee yhtiössä valittua kasvustrategiaa. Lisäksi henkilöstön muutosvalmiuksia parannetaan kaksi vuotta kestävällä TYKES -hankkeella.

Suomen Rahapaja Oy:n tuloskehitys oli viime vuonna selkeästi positiivinen. Liikevaihto 39 M€ kasvoi 56 prosenttia. Yhtiö toiminnan mittareina toimivat tulos, toimitusvarmuus ja työkyky. Tilikauden voitto käännettiin positiiviseksi (+0,3 M€). Toimitusvarmuus oli 92,6 prosenttia. Ja työkykyä indikoiva sairaspoissaolot oli 5,1 prosenttia.

Emoyhtiön Käyttörahat-liiketoimintayksikössä ylitettiin ennusteet ja tavoitteet. Suomen Rahapaja löi 1,3 miljardia kolikkoa viime vuoden aikana sekä valtasi uusia markkina-alueita muun muassa Pohjois-Afrikasta. Keräilytuotteet-liiketoimintayksikössä sen sijaan jäätiin odotuksista taloudellisesta taantumasta johtuen. Kotimaan heikkoa kysyntää korjasi uusien keräilytuotteiden menestys Suomen rajojen ulkopuolella.

Suomen Rahapaja-konsernin liikevaihto laski hieman edellisvuodesta ollen 89 M€. Konsernin tulos jää tappiolliseksi muun muassa talouden globaalista laskusuhdanteesta johtuen. Suomen Rahapaja -konserni koostuu sataprosenttisesti omistamastaan emoyhtiöstä Suomen Rahapaja Oy:sta, Ab Myntverket:sta ja viisikymmentäprosenttisesti omistetuista Det Norske Myntverket AS:sta ja Nordic Moneta Oy:sta.

Nordic Moneta Oy:ssa tulos putosi huomattavasi johtuen kysynnän jyrkästä laskusta kotimaassa sekä yhtiössä käynnistetyistä isoista projekteista. AB Myntverketissa toiminta keskittyi paikallisesti jalometallimitalien tuotantoon sekä joihinkin vientiprojekteihin. Norjassa Det Norske Myntverketissa keskityttiin kotimaan käyttörahatuotantoon sekä viennin mitali- ja keräilyrahatuotantoon.

Suomen Rahapajassa uskotaan, että tulevasta vuodesta tulee hyvä. Asiakaspohja on vakaa ja kasvaa vuoden aikana. Uudet markkina-alueet ovat selkeä mahdollisuus toiminnan kasvattamiseen.

Lisätietoa:

Henna Karjalainen

viestintäpäällikkö

Suomen Rahapaja Oy

+ 358 50 575 9197

henna.karjalainen(at)mint.fi

Suomen Rahapaja Oy on Pohjoismaiden ja Baltian johtava rahapaja. Se suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Yhtiössä on kaksi liiketoimintayksikköä: Käyttörahat ja Keräilytuotteet. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja, rahasarjoja, mitaleja, kunniamerkkejä ja koruja. Konsernissa on noin 250 työntekijää ja vientiä on lähes 40 maahan. Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 150 vuotta, kun yhtiö perustettiin keisari Aleksanteri II:n päätöksellä. Juhlavuoden aikana Suomen Rahapaja julkistaa viisi uutta juhlarahaa, avaa huhtikuussa verkkokaupan ja lokakuussa suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen Heurekassa avautuvassa näyttelyssä. Lisää tietoa juhlavuoden tapahtumista löytyy sivustoltamme osoitteesta www.suomenrahapaja.fi

kuva: tyhjä apukuva
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image