empty imageempty imageempty image
Juhlavuositiedote 18.1.2010

Suomen Rahapajalle juhlavuonna uusi nimi ja ilme

Suomen Rahapajan brändi kirkastui juhlavuonna. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta, kun yhtiö perustettiin keisari Aleksanteri II:n päätöksellä. Nimi vaihdettiin Rahapaja Oy:sta takaisin alkuperäiseen Suomen Rahapaja Oy:öön. Samalla raikastettiin ja modernisoitiin yhtiön ilmettä ja tunnusta.

Suomen Rahapaja Oy on Pohjoismaiden ja Baltian johtava rahapaja. Se suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Yhtiössä on kaksi liiketoimintayksikköä: Käyttörahat ja Keräilytuotteet. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja, rahasarjoja, mitaleja, kunniamerkkejä ja koruja. Konsernissa on noin 250 työntekijää ja vientiä on lähes 40 maahan.

”Suomen Rahapajan menestyksen salaisuus on ollut muuttua aina oikeaan aikaan. Hyvä maineemme perustuu tyytyväisiin asiakkaisiin, motivoituneeseen henkilökuntaan, erinomaiseen osaamiseen niin designen, teknologian kuin projektinhallinnankin osalta”, sanoo Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Maarit Aarni-Sirviö.

Suomen Rahapajan ilmeen suunnittelun periaatteet rakentuvat kolmen peruskiven – tehtaan, suomalaisuuden ja käsityön – päälle. Ilmeessä pyritään selkeyteen, tehokkuuteen, huolellisuuteen, tuhlaamattomuuteen, käytännöllisyyteen ja rehellisyyteen. Yhtiön ulkopuolelta suunnittelusta on vastannut Köln, markkinointiviestinnän think tank. Yhtiön uusi tunnus on hakenut vaikutteita Suomen leijonavaakunasta.

”Maailman rahapajojen keskuudessa Suomen Rahapaja erottuu uudella ilmeellään muista vahvasti juuriltaan suomalaisena, luonteeltaan pohjoismaisena ja toiminnaltaan kansainvälisenä yrityksenä. Harvan yrityksen kehitys on yhtä kietoutunut Suomen kansakunnan historiaan kuin on Suomen Rahapajalla. Me olemme olleet mukana kaikissa merkittävissä käänteissä. Suomen itsenäistyessä leijonasymboli lyötiin rahaan ja siitä lähtien leijona ja Suomen raha ovat kuuluneet yhteen”, Maarit Aarni-Sirviö sanoo.

Juhlavuoden aikana Suomen Rahapaja julkistaa viisi uutta juhlarahaa, avaa huhtikuussa verkkokaupan ja lokakuussa suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen Heurekassa avautuvassa näyttelyssä. Lisää tietoa juhlavuoden tapahtumista löytyy sivustoltamme osoitteesta www.suomenrahapaja.fi

Lisätietoa:

Henna Karjalainen

viestintäpäällikkö

050-575 9197

henna.karjalainen(at)mint.fi

Suomen Rahapaja Oy on Pohjoismaiden ja Baltian johtava rahapaja. Se suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio.

Yhtiössä on kaksi liiketoimintayksikköä: Käyttörahat ja Keräilytuotteet. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja, rahasarjoja, mitaleja, kunniamerkkejä ja koruja. Konsernissa on noin 250 työntekijää ja vientiä on lähes 40 maahan. Lisätietoa osoitteesta www.suomenrahapaja.fi

kuva: tyhjä apukuva
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image
empty imageempty imageempty imageempty imageempty imageempty image