![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot
Juhlarahan suunnittelukilpailu 27.11.-30.12.2011
Suunnittele raha jääkiekkokansalleEnsi keväänä suomalaista kiekkokansaa hellitään, kun jääkiekon maailmanmestaruudesta kisataan Suomessa ja Ruotsissa. Lätkäfanit saavat keväällä valtiovarainministeriön päätöksestä tunnusrahan ja rahalle etsitään nyt penkkiurheilijan sydämeen käyvää ilmettä. Rahan suunnittelukilpailu on avoin kaikille Suomessa asuville henkilöille. Ohjelman saat myös Suomen Taiteilijaseurasta, Teollisuustaiteen Liitto Ornamosta tai Suomen Arkkitehtiliitosta. Kilpailutöiden tulee olla Aalto-yliopiston Taideteollisella korkeakoululla 30.12. klo 16 mennessä. Postita työsi Taideteolliselle korkeakoululle (Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki) tai vie ehdotuksesi korkeakoulun katutasossa olevaan neuvontaan (töitä otetaan vastaan 29.-30.12. klo 8–16). Lisätietoja:
Yrjö Sotamaa
Maija Hiiri Suomen Rahapaja Oy on euroalueen vahvin rahapaja, joka omistaa sataprosenttisesti Saxonia Eurocoin GmbH:n Saksassa ja puolet Det Norske Myntverketistä Norjassa. Suomen Rahapaja suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja ja rahasarjoja. Vuonna 2011 Suomen Rahapaja julkistaa kuusi uutta juhlarahaa ja seitsemän maakuntarahaa. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2011 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|