![]() ![]()
|
Esittely
Liiketoiminta
Visio ja missio Laatu ja ympäristö Vuosikertomukset Yhtiön johto Historia Suomen Rahapaja työnantajana Ota yhteyttä Hallinnointi Hallinnoinnin periaatteet Yhtiöjärjestys Hallituksen työjärjestys Eettiset toimintaohjeet Palvelumme Medialle Jälleenmyyjille Yritysasiakkaille Keräilijöille Aineistopankki Uutisarkisto Tuotekuvat Henkilökuvat Muut valokuvat Esitteet Videot LiiketoimintaSuomen Rahapaja Oy on Pohjoismaiden ja Baltian johtava rahapaja. Se suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja ja rahasarjoja. Koko olemassolonsa ajan Suomen Rahapaja on osannut tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Yrityskaupoilla yhtiö on vakauttanut asemansa kansainvälisenä rahapajana. Suomen Rahapaja -konserni omistaa sataprosenttisesti Saxonia Eurocoin GmbH:n Saksassa ja puolet norjalaisesta Det Norske Myntverketistä. Suomen Rahapajan toimialue on koko maailma. Tänä päivänä Suomen Rahapaja on Euroopan suurimpia kolikko-, keräily- ja juhlarahavalmistajia. Suomen Rahapaja on myös maailman teknisesti edistyksellisimpiä rahapajoja. KäyttörahatKäyttörahalla tarkoitetaan valtioiden virallisena maksuvälineenä käytettyjä kolikoita. Suomen Rahapaja on lyönyt useamman maan eurokolikot kuin mikään muu rahapaja. Yhtiön valmistamat eurot ovat käytössä Suomen lisäksi Kreikassa, Luxemburgissa, Sloveniassa, Kyproksella ja Irlannissa. Vuonna 1998 alkanut eurotuotanto on valanut perustan yhtiön kehittymiselle, tekniselle osaamiselle sekä kansainvälistymiselle. Käyttörahat ovat merkittävä vientituote Suomen Rahapajalle. Yhtiön osaaminen käyttörahatuottannossa on haluttua monissa Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa. Suomen Rahapaja on määrätietoisesti panostanut tuotantoteknologiaan. Se on edelläkävijä eurojen valmistusteknologian kehittämisessä sekä toimialan kansainvälisessä laadunvalvonnassa. Yhtiöllä on ollut vuodesta 2000 lähtien ISO 9001 -laatusertifiointi. Lue lisää yhtiön osaamisesta käyttörahoissa. KeräilytuotteetKeräilytuotteita ovat juhla- ja erikoisrahat, rahasarjat ja -kokoelmat sekä numismaattiset rahamitalit. Numismaattiset kulta- ja hopeamitalit tehdään yksittäisinä mitaleina tai sarjoina. Juhlaraha lyödään merkittävän henkilön tai tapahtuman kunniaksi. Juhlarahat on tarkoitettu keräily- tai muistoesineiksi, mutta ne käyvät myös nimellisarvonsa mukaisiksi maksuvälineiksi. Päätöksen juhlarahan lyömisestä tekee juhlarahalautakunta. Juhlarahojen suunnittelu on taiteilijoiden työtä. Useat nimekkäät taiteilijat kuten Heikki Häivänoja, Reijo Paavilainen, Terho Sakki, Maija Lavonen ja Juhani Pallasmaa ovat suunnitelleet juhlarahoja. Suomen Rahapajan numismaattista osaamista ja edistyksellisyyttä arvostetaan maailmanlaajuisesti: se valmistaa numismaattisia tuotteita useille ulkomaisille asiakkaille. Lue lisää juhla- ja keräilyrahoista.
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|